Isosisko, isi ja minä!
Halusin kirjoittaa, ja kertoa mun ainoasta ja ihanasta isästäni. Hän kuoli 6 , melkeen 7 vuotta sitten. Olin pieni 9-vuotias silloin, kun menetin isäni. Siitä on monta vuotta, mutta edelleen muistan isäni kasvot ja hänen äänensä ja naurunsa. ne on asioita mitä en koskaan tule sydämestäni päästämään pois.
Näin eilen unta, että isäni oli elossa ! hän tuli kotiovelleni ja kertoi olleensa matkalla. Ja sanoi että oli ikävöinyt minua ja siskoani pitkään, ja nyt löysi osoitteemme ja päätti tulla meidän luokse. vietimme aikaa sitten ja isäni muutti meille takaisin ja näin..
aamulla sattui herätä todellisuuteen ettei isi ole elossa, se on taivaassa, enkelinä.
Olin niin pieni ja en ymmärtänyt että isi oli oikeesti poissa, vasta monen vuoden jälkeen tajusin ja monen vuoden jälkeen aloitin surutyön ja se tuli todella pahana kun olin padonnut sisälleni ikävää.
En ole koskaan oikeen saanut elää isäni kanssa, kun synnyin isäni ja äitini oli jo eronnut. joten vietin pienen osan vauvaiästäni isän kanssa, mutta olen onnellinen niistä pienistäkin hetkistä mitä sain viettää.
Oli vaikeaa elää kun oli pieni tyttö, tuntui että oli maailman ainoa jolla ei ollut isää. Tai oli mutta ei arjessa mukana, ja lopulta ei ollut enää elämässäni konkreettisesti ollenkaan. sydämessä minulla tulee aina olemaan isä joka päivä joka hetki.
haluaisin vain nähdä isin kerran vielä, ja kertoa kuinka tärkeä hän on aina minulle ollut. kun niin pienenä en osannut sitä kertoa. olin niin pieni.. olisipa edes yksi minuutti niin kertoisin kaiken mitä jäi sanomatta.
Rakastan sinua isi, ja tulen AINA rakastamaan.
en moneen vuoteen pystynyt isän haudalle menemään, se oli liian iso paikka.
onneksi kuitenki loppunjen lopuksi isän hautaamisesta ehkä noin 3-4 vuotta sitten pystyin menemään haudalle. se ei silloinkaan ollut helppoa.
isäni oli maailman hyväsydämissin, nauroi paljon, ja hymyili. se oli niin turvallinen ! sen sylissä makoilin pienenä, siinä oli hyvä olla. Isä oli mun turvamies, paras isä mitä voi toivoa.
niinkun kuvassa näkyy, olin ihan vastasyntynyt. tuossa oli hyvä levätä, hyvä olla.
en vaan voi sanoin kuvata, kuinka paljon ikävöin mun ainoaa isiä. Olisin niin paljon halunnut viettää enemmän aikaa isin kanssa, mutta tiedän että me tavataan vielä.
mustakin tulee joskus enkeli, ja nään isin.
tunnen aina kun isi olisin ylpeä minusta, esim kun pääsin ripille, tiesin että isi oli kyllä kirkossa mukana.. ei konkreettisesti mutta hengessä oli.
ja kaikki mitä olen elämässäni taistellut ja kokenut kamalia asioita ja selvinnyt niistä, tiedän että isi on ylpee musta kun olen puskenut eteenpäin ja jaksanut.
Isi antaa mulle aina voimaa jaksaa eteenpäin, ja se haluis että elän onnellisena. vaikka se ei olekaan tätä elämää enää munkanssa elämässä.
Tietysti olisin halunnut että isi olisi ollut elämässäni mukana joka askeleella, esim tulevissa häissäni sitten joskus kun menen naimisiin.. saattamassa mua alttarille.
tai kuuntelemassa mun lauluesityksiä tai ihan normaalissa arjessa mukana.
mutta oloa helpottaa kun tiedän ja tunnen kun isi on tässä. nytkin. mun vieressä.
Aijon elää ja toteuttaa mun unelmat, niin isi toivoisi.
"
I loved the way you felt so strong I never wanted you to leave I wanted you to stay here holding me.
I miss you I miss your smile And I still shed a tear Every once in a while And even though it's different now You're still here somehow My heart won't let you go And I need you to know I miss you
Oh how I wish you could see
Everything that's happening for me
I know you're in a better place But I wish that I could see your face I know you're where you need to be Even though it's not here with me"
tiedän että seuraat ja olet tukena joka askeleellani.
olet se kenestä tulen aina olemaan ylpeä, kun jaksoit olla niin vahva.
lupaan että olen onnellinen ja nautin elämästä. yritän ainakin.
koska se on sinun tahtosi, toiveesi.
mutta muista, Rakastan Sinua, aina. en unohda sinua koskaan, en ikinä.
isän hautajaiset
♥ i wont never say goodbye.
i cant say goodbye to you, no matter how i tried.
you have a big place in my heart, and will be always.
Daddy, you are my hero.